No mutta terve!
Ensimmäisenä haluan pahoitella puuttuvia tekstejä ja kesken jäänyttä blogia. Täytyy myöntää, että oli yksinkertaisesti niin SIISTIÄ, että blogin kirjoittelu jäi toissijaiseksi asiaksi, sillä elämykset nousivat reissun keskiöön. Kuvien katselu ja parhaiden tapahtumien muistelu on piristänyt niitä paskoja päiviä, jolloin räntä sataa suoraan silmään ja koiraa ulkoiluttaessa olet melkein liukastunut. Niin, ja melkein liukastuminen on surkeampaa kun oikeasti liukastuminen, koska yleensä säikähtää niin, että sydän tarttuu kurkkuun kiinni ja pulssi hyppää hetkellisesti pariin sataan. Tuon jälkeen alkaa yleensä myös hirmuinen kiroilu. Eli kokonaisuudessaan paljon inhottavampaa kun perselleen mätkähtäminen.
Kuvat ja muistot siis hetkellisesti parantavat olotilaa. Välillä tulee muutaman sekunnin kestäviä fläsäreitä noloista tilanteista tai oudoista sattumuksista. Onneksi osa niistä on tallentunut myös puhelimen muistiin. Taannoin hirnuin kotisohvalla tämän kuvan parissa:
Vanha kunnon koirakaveri-selfie! Kuvan koira oli yksi monien paijattujen joukossa. Tätä selfietä edelti monta kappaletta ämpäreitä, yöllinen uintireissu meressä, sekä hampurilaisten syönti kokoontaitettujen rantapenkkien alla. Ehkä yhdet hävitetyt sandaalit. Ja taksia odottaessa märät mätyskät päätyivät ottamaan itsestään kuvan koiran kanssa. Way to go girls!
75 mahtavaa päivää ovat siis takana päin, mutta mikä parantaisi kaukokaipuun? No uuden reissun suunnittelu tietenkin! Reissun suunnitteluun ja toteutukseen ei lähdetä enää ihan yhtä innokkaina tai etuajassa,mutta päätös lähtemiseen on tehty. Myös kysymykset milloin, miten pitkään ja ketkä, ovat yhä auki. Allekirjoittanut täällä odottelee veroilmoitusta ja ehkä tulevia veronpalautuksia, jotka mahdollistaisivat pidemmän oleilun Aasiassa. Eivätpähän ole mätyt enää neitsyitä Aasianmatkailijoita!
... Olin myös lisäämässä tänne enemmän kuvia, mutten osannut valita sadasta bucket-selfiestä parasta.
-Maikki
